Tervetuloa

Nimi: Tiny tow nun look saou
Syntynyt: 3.6.2003
Rotu: Korat
Asuinpaikkakunta: Mikkeli
Omistaja: Tiina Patja
Kasvattaja: Tomi Pahkala

PENTUSIVUT


KORAT -rotu Thaimaasta

 


 

Miksi juuri Korat?

Kaikki alkoi siitä, kun perheen miehet halusivat kotieläimeksi kissan. Minulla oli ollut aikaisemmin maatiaskissoja ja pidän kissoista todella paljon. Nyt kuitenkin laitoin hiukan vastaan, koska en ole mikään himosiivoaja ja kissoistahan lähtee tunnetusti karvaa.


Hellyin lopulta ja päästiin miettimään minkälainen kissa sopisi juuri meille. Kriteereinä meillä oli että kissan pitäisi olla pienehkö, kaunis turkkinen, lyhyt
karvainen, sellainen josta olisi Paavolle (6v) seuraa, ihmisrakas, osallistuva ja sellainen josta ei lähde paljon karvaa.


Sen jälkeen alkoi tiedonkeruuvaihe. Etsittiin kaikki kirjat kirjastosta, selailtiin internetistä kissasivuja ja soiteltiin muutamille kasvattajillekin. Emme aluksi kiinnittäneet Korat-rotuun mitään huomiota, koska päättelimme sen olevan hankalasti saatavilla oleva rotu, mutta kun näin Outi Niemen Kallen (IP&EC Tatsutan Garion Raja-Rsayah) kuvan jollain internet-sivulla olin aivan myyty. Kun rotukuvauskin täsmäsi meidän toiveisiimme,
piti Koratteja päästä katsomaan luonnossakin.


Niin lähdettiin sitten katsastamaan Korialle Koratteja Tiny kissalaan
http://kotisivu.dnainternet.net/outin/tiny/.
Silloin kissalassa oli 6 pientä Korat-vauvaa. Kun astuin sisään kissalaan, henkeni salpautui nämä pienet viikarit nähdessäni, ne olivat niin kauniita. Tiesimme heti, että siinä se olisi!


Alusta asti oli selvää, että haluamme tyttökissan. Minulla oli aikaisemmin ollut sekä poika-, että tyttökissa. Jotenkin tuntui kuitenkin, että tyttökissan sielunelämää ymmärtää paremmin kuin pojan. Kuinkas sattuikaan, Tinyn pentueessa oli yksi rämäpää tyttö 5 pojan keskellä ja nimeltään tämä oli Lyyli.


Lyyli on tavallinen kissa omine erityispiirteineen. Korat onkin säilyttänyt alkukantaisuuden kautta historian. Koratin kotimaassa Thaimaassa sitä ei ole jalostettu ja syynä on ollut kaksi merkittävää asiaa. Koratteja ei Thaimaassa myydä vaan ne lahjoitetaan esimerkiksi häälahjaksi. Toinen meille länsimaalaisille hieman vaikeampi asia ymmärttä on koratin onnea tuova ominaisuus. Tämän voi myös nähdä katsomalla Koratia fengshuin kannalta. Loistavan siniharmaa väri tuo varakkuutta, vihreaät silmät elinvoimaa, eloisa ja utelias luonne tuo turvaa ja viihtyisyyttä kotiin; ei kukaan halua tällaisia piirteitä pois.


Jos joku haluaa huippunsa trimmatun ja käytökseltään täysin ennakoitavan kotieläimen korat ei silloin ole edes vaihtoehto. Koratissa on kissaeläinten alkukantaisuutta ja ripaus Aasialaista mystiikka, joita meidän korat tuo jokapäiväiseen elämään.

Alusta asti oli myös selvää että haluamme tytön perehtyvän äitiyden iloihin, koska kuuluuhan se monesti oleellisena osana naisen elämään. 

Meillä on tällä hetkellä kaksi Korat-neitoa. Lyylin pentueesta jätimme itsellemme tytön. Lola on mutkaton, itsevarma ja leikkisä kissa. Lyyli on nyt leikattu ja Lolalla olisi tarkoitus teettää. ainakin yksi pentue.

Näin jälkeenpäin olemme olleet valintaan enemmän kuin tyytyväisiä. Lyyli ja Lola ovat koko perheen lemmikkejä ja tulevat keskenään erinomaisesti toimeen. Lyyli ja Lola viihtyvät hyvin sylissä ja niiden turkki on niin ihanan silkkinen ja pehmeä, ettei sen silittelyä malttaisi millään lopettaa. Koratista ei lähde yleensä karvaa, paitsi keväisin. Mutta jos harjaa kissan kerran parissa viikossa kunnolla, ei irtokarvaa lähde. Tytöt ovat kovia saunomaan. Eikä vain saunomiseen, vaan kaikkeen muuhunkin perheen touhuun kissat osallistuvat innokkaasti.

Vieraista tytöt pitävät erityisen paljon, niistä saat heti oivan kaverin. Lola tykkää varsinkin vieraista, jotka jaksavat sitä leikittää ja mitä enemmän vieraita sen hauskempaa Lyylillä on.

Luonteeltaan kissat ovat hiukan itsepäisiä, joten johdonmukaista ohjaamista on tarvittu. Toisaalta kun tytöt ovat jonkun asian omaksuneet homma toimii oikein hyvin. Kovin äänekäs kissa se ei ole mutta ilmaisee kyllä mielipiteensä aina kun siihen on aihetta ja tietysti vastaa jos siltä jotain kysyy. Molemmat kissat nukkuvat vieressäni, vaikka alussa yritettiinkin että Lyyli nukkuu muualla kuin makuuhuoneessa. Lyyli sen jo melkein oppikin, mutta heikkona hetkenä päästettiin se viereen nukkumaan (eli se siitä johdonmukaisuudesta) ja siitä lähtien se on nukkunut vieressäni, paitsi silloin kun on jotain mieluisia yövieraita, se nukkuu vieraitten vieressä.

Jos haluat kuulla enemmän Lyylistä, Lolasta tai Korat-rodusta ota yhteyttä kerron mielelläni lisää!